sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

JUHANNUS

Mä en kestä. Mulla on ollu ehkä maailman paskin juhannus koskaan.
Koko viikonlopun mä oon ollut yksin kotona neljän seinän sisällä, en oo nähny ketään, enkä oo käyny missään. 

Kemora ja Kalajoki olis houkutellu aika paljon, mutta ei oikein ollu rahaa. Äiti kyl lupas maksaa mulle yhen illan kemoralla ja olinki jo aikeissa mennä tänään (eilen oikeastaan, eli lauantaina.), mutta mua olis ahdistanu mennä, sillä mua ei oikeastaan oltu kysytty minnekään. Tässä taas toistuu ne mun yläaste_ajat, joista kirjotin paljonki mun edelliseen blogiin. Koulussa mä olin aina mun perusporukassa, mutta kun koitti joku loma tai ihan viikonloppu, niin mut ignoorattiin täysin. Harvemmin sain kutsuja minnekään. Oon saanu kuulla kyllä siitä, että mun pitäis vaan mennä ja ''tunkea'' itteni, mutta ei se oo mulle helppoa. Sillä tavalla en koe itteäni tervetulleeksi. Yläasteen jälkeen ajattelin, että se loppuu kun meen uuteen kouluun ja tutustun uusiin ihmisiin, mutta tässä sitä ollaan taas. Joskus on hieman parempia kausia, että mua kysytään ja näin, mutta joskus on taas näitä kausia.

Tässä juhannussuunnitelmassa on sekin, että kun äiti sano maksavansa mulle yhden päivän siellä kemoralla, niin mä en kertonut siitä kenellekään. Tästä taas päästään yhteen toiseen mun ongelmaan. Mä tykkään kovasti olla musiikkilukion bileissä, sillä kaikki on aina tuttuja, aina on seuraa ja mun on hyvä olla.
Olin tässä yksi viikonloppu ei-musiikkilukiolaisten + yhden musiikkilukiolaisen kaverin kanssa ajelemassa ja juotiin siinä samalla. Mutta mä en tykännyt yhtään, en oikein oo missään väleissä kaikkien mukana olleiden henkilöiden kanssa ja mun koko ilta oli vaan ahdistava. Eikä tää ollu ensimmäinen kerta. Mä harvemmin oikeasti tykkään noista bileistä, jotka on musiikkilukion ulkopuolella.
Mä en siis siksi kertonu kenellekään, että mä pääsisin lauantaina kemoralle, koska en halunnu ottaa sitä riskiä, että mun ilta tulis olemaan paska ja pettyisin kauheasti. Olishan siellä toki voinu olla ihan kivaakin, mutta en vaan halunnu ottaa sitä riskiä.

Nyt on tullu avauduttua. Ehkä tää tästä.

Onneks tässä kesälomassa on jotain kivaakin: 
Meen pikkuveljen kanssa ens tiistaina Särkänniemeen, Ruisrock lähestyy kovaa kyytiä ja siinä samalla synttäritkin lähestyy ja musta tulee täysi-ikäinen!
Heinäkuun alussa alkaa työt museolla, ootan ihan innoissani sitäkin, sillä oon ollu kotona toimeettomana jo liian pitkään.

Pitää nyt vielä laittaa muutama naamakuva tännekin ja jos joku oudompi henkilö lukee tätä mun blogia, niin tässä näkee mun ''uudet'', astetta lyhyemmät hiukset!

Ihana laatu<3

Mutta mä nyt lopetan tämän postauksen tähän ja jään odottamaan Jamia kemoralta kotiin, 
ÖITÄ (:

<3: Nea

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

6.4.2014

Mä selvisin hengissä 4. jaksosta. Se oli mun koko lukioajan kamalin ja raskain jakso.
Vaikka mulla oli kolme vapaalinjaa, (eli siis vaan kolme normilinjaa) niin silti mä meinasin hukkua niihin koulujuttuihin. Ne väsytti mut niin henkisesti kuin fyysisesti. Mut tuntien kaikki jäi vähän viime tinkaan taas.. Mut selvisin. Ja oon saanu niistä jutuista mitä on jo palautettu, niin ihan hyviä arvosanoja.
Ja paskoja uutisia; en päässy läpi terveystiedon kirjotuksista, joten syksyllä uusintaan. 
Mua hävettää ja kaduttaa, sillä en lukenu tarpeeks. Mut syksyllä kiskasen jonku hyvän arvosanan sitte!

Ja sitte niistä muutoksen tuulista meidän perheessä. Minä ja Jami muutettiin äitin mukana uuteen kotiin.
Tulihan tää sillain ehkä hieman yllätyksenä ja nopeasti, mutta silti oon soputunu tähän tilanteeseen ja kotiin tosi hyvin. Hassua kun ei oo koko perhe yhdessä enää ja ei oo sitä hälinää niin paljoa. Tai onhan sitä täällä kotona aina silloin, kun pienimmät veljet on äitillä.

Mut ei mun elämään oikein tuon ihmeellisempää kuulu. Ei mulle oikein koskaan kuulu mitään kovin ihmeellistä. Ja se on tosi tylsää. Olis joskus kiva kertoa jotain kivaa, joka liittyis muhun. Mutta minkäs teet.

Mulla olis suunnitelmissa hypätä ens perjantaina junaan ja suunnata kohti Turkua. Näitä hetken mielijohteita.
Mutta mä kaipaan jo maiseman vaihdosta, alkaa jo tympiä Kaustinen ja Halsua. Samalla saan sitte pitää maanantain ja tiistain vapaata koulusta, sillä tuun tiistaina takas Nita mukanani. Sitten onki vaan keskiviikko ja torstai koulussa, kun alkaa pääsiäisloma. 

Voi kamala miten tylsää tekstiä taas. 

 Jätän vain tämän kuvan omasta naamastani tähän ja kehittelen ehkä jo seuraavaa postausta.

Ihanat noi mun silmäpussit<3 Kuva otettu viime viikonlopulta, jolloin vietin päivät tehden koulujuttuja..

Mutta nähdään seuraavan postauksen merkeissä joskus,

<3: Nea

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Vähän kuumottelee

Tai okei, mua kuumottelee oikeasti ihan hitosti.
Tässä sitä taas mietitään, että MIKSI JÄTIN KAIKEN VIIME TINKAAN. Tai en mä vielä ole jättäny ku vaan kirjotuksiin lukemisen.. Tässä vaiheessa mun olisi pitäny lukea jo kaikki kolme terveystiedon kirjaa läpi ja pitäis olla muistiinpanoja tehtynä ja kirjojen pitäis olla täynnä alleviivauksia, vaan kuinkas kävikään.
Tosiaan keskiviikkona 12.3. TERVEYSTIEDON KIRJOITUKSET ja lukemisessa oon edenny vaan ekasta kirjasta pari ekaa sivua alleviivauksineen. Joten hieman kuumottelee. Mut mä nyt luen huomisesta alkaen oikeasti ahkerasti ja luotan itteeni, niin enköhän mä läpi pääse.
Muitakin koulujuttuja on rästissä, mutta nyt ahkerana tein äidinkielen rästitehtävät alta pois. Vielä olis kirjan lukeminen ja siitä pitää tehdä sellanen juttu, mikä esitetään luokalle (vihaan niitä..), historian viikkotehtävät (joista aluksi ajattelin, että teen joka viikko sen yhden, ettei vaan jää sitten viimeiselle illalle ennen palautuspäivää, mutta en tietenkään ole niitäkään aloittanut..) ja psykan tehtävät varmaan kymmenestä kappaleesta (oon tehny vaan ekan kappaleen tehtävät ja en vielä edes omista kirjaa..).
Kivsut mulle.

Mutta on tässä elämässä jotain ihan kivaakin, varasin nimittäin itelleni hiustenleikkuuajan ja torstaina leikattiin huonot latvat pois, vähän kerrostettiin ja ajeltiin sivusiili! Ah, pää keveni taas sen 10kg, latvat on hyvässä kunnossa ja sivusiili on vaan niiin ihana Edellis leikkauskerrasta taitaa ollaki jo vuosi, joten jo oli aikakin.


Perjantaina sitten otin koulusta vapaata ja hyppäsin Nitan kanssa aamulla linkkaan ja mentiin kahestaan Kokkolaan viettämään siskospäivää. Käytiin shoppailemassa ja syömässä Pedrinaksessa, omnom. Itelleni löysin topin, mikä näkyyki tuossa kuvassa, sitten ihanan pinkin tms hupparin, harmaat normikengät valkoisilla nauhoilla (H&M saa kympillä niitä kivsun värisinä!!) ja sit sellasen kulmien piirtämistsydeemin. En ihan älyttömiä voinu tuhlailla, koska rahaa meni linkkamatkoihin jo ihan riittävästi ja jollaki pitäis elää koko maaliskuu.. Mutta oli erittäin kiva päivä!

Mitäs muuta. Kotona meillä puhaltaa muutoksen tuulet, mutta niistä lisää vähän myöhemmin kun on enemmän ajankohtaista ja sillain.
mutta mä taidan lopettaa tän postauksen tähän, sillä oon räjähtämispisteessä. Tää ikivanha paskakone jumittaa lähes koko ajan, joten musiikin kuuntelusta ei tuu yhtikäs mitään ja tää kirjottaminen on aika raivostuttavaa ku teksti tulee vähän jäljessä, joten

Kauniita unia, oman kullan kuvia!

<3: Nea

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pojat

Mulla on oikeastaan koko mun elämän ollut aika huono tuuri poikien kanssa.
Onneks oon kuitenkin saanut säätää muutaman aivan ihanan pojan kanssa ja onhan niitä ollut ainakin yksi, jonka olis ehkä suosiolla jättänyt väliin.

Kun mä olin 15-vuotias, niin mä koin mun ensimmäisen kunnollisen säädön ja tää poika oli ensimmäinen, johon ihastuin silmittömän paljon. Se tunne oli jotain aivan valtavaa, koko ajan oli hymy herkässä ja masussa oli perhosia. Olin tosi onnellinen. Kun mulla oli tämän pojan kanssa juttua, niin se teki musta rohkeamman.
Olihan sen nyt aika uutta ja jännittävää, kun kyseessä oli vuotta vanhempi poika naapurikunnasta.
Se oli aivan jotain maailman pelottavinta, mutta ihaninta kun koin mun oikean ensisuudelman tän pojan kanssa. (ensimmäinen ensisuudelma tapahtui tuntemattoman kanssa humalassa, josta en todellakaan ole ylpeä.)
Mulle iski oikeasti paniikki kun tää poika kysyi, että saako se pussata mua. : D Mut ihan hyvin se sitten meni.
Ja olin aivan sulaa vahaa. Silloin luulin, että olin rakastunut, mutta ei, en ollut. Sen tajusin jälkeenpäin.
Sitten yksi ilta kaikki tämäkin päättyi ja se oli mulle tosi, tosi kova paikka. Mä itkin monta tuntia, päiviä sen jälkeenkin kun meidän juttu oli loppunut. Ja tästä henkilöstä irti päästäminen kesti kauan. Vielä vuoden jälkeenkin tykkäsin siitä.

Sitten mulle tuli pitkän pitkä tauko, mulla ei ollut mitään säätöjä. Kunnes vuosi sitten tammikuussa erehdyin yksissä bileissä säätämään mun lapsuudenystävän kanssa. Virhe. Mutta en sitä silloin tajunnut.
Aluksihan mä sanoin tälle pojalle, että mä en ikinä haluais sen kanssa mitään enempää ja että mulla oli pieni morkkis tapahtuneesta. Mutta jollakin tapaa se sai käännettyä mun pään ja niin sitä sitten pian seurusteltiin.
Ei meidän suhde ollut missään välissä normaali. Me ei puhuttu koskaan kovin syvällisiä, me ei vietetty aikaa yhdessä niin paljoa kuin olisi kuvitellut. (välimatka oli viikonloppuisin hurjat 5km..) Ja nekin kerrat kun nähtiin niin oltiin jossain bileissä. 1,5kk seurustelun jälkeen tää poika jätti mut, koska ei voinut olla mun kanssa jostain syystä. Siitä oon kyllä todella vihainen, että en koskaan saanut tietää sitä oikeata syytä eroon.
Tän eron jälkeen mä en itkenyt kertaakaan. Surin kyllä vähän, mutta en itkenyt. Jonkin ajan jälkeen olin tosi helpottunut, että se suhde päättyi. Mä en ollut oikeista syistä sen kanssa yhdessä. Luulen, että molemmilla taisi olla se, että ''kunhan saa jonkun''- ajatus. Kun joku osoittaa kiinnostusta ja ei sitä normaalisti saa usein, niin kyllä mulla ainakin menee siinä pää pyörälle ja sitten kuvittelen ihastuvani ja sitten ihastun oikeasti.
Se on aika paskaa.

Kun koulut alkoi, niin mä ihastuin. Ja ihastuin aika paljonkin. Poikaan, jota en tuntenut silloin vielä ja kaiken lisäksi vielä varattuun. Mitä enemmän sitten tutustuin tähän poikaan, niin ihastus lakkasi.

Mä valitin aika paljon mun kavereille, että kun en löydä ketään. Mä oon aina sanonut mun kavereille, että kyllä se unelmien prinssi tulee, kun sitä vähiten odottaa. Mulle sanottiin samaa ja niin sitten kävikin.
Meille tuli Kaustiselle vieraita Kannuksesta. Silloin illan edetessä mä kiinnitin huomiota yhteen niistä pojista. Kattelin koko illan sitä, mutta ei silloin mitään enempää tapahtunut. Tää poika, josta voisin käyttää lyhennettä J, niin oli ainoa, joka sanoi mulle heipat niitten lähtiessä. Se jäi mun mieleen tosi vahvasti, joten niimpä tää J oli mun mielessä tosi usein. Aika kului ja mä en nähnyt J:tä enää. Kyllä se välillä mun mielessä kävi mutta ei sen erikoisemmin, se vaan jotenkin unohtui.
Kunnes koitti joulukuun 16. päivä. Vietettiin pienellä porukalla (musiikkilukiolaisten kanssa siis.) pikkujouluja. Oltiin meidän seinänaapureilla ja jostain syystä sain idean laittaa mun ystävän poikaystävälle viestiä, että onko tää J niitten messissä kun ne oli Kalajoella käymässä.
Jonkin ajan kuluttua tää mun ystävä kertoi mulle, että ne on tulossa Kaustisella käymään J mukanaan.
Silloin mä innostuin aivan täysin.
Koko illan odotin jännityneenä, että milloin ne tulee ja lopulta ne tuli. Kun näin tän J:n, niin kyllä nousi hymy huulille. Päätettiin mennä sitten meidän kämpille ja hengailtiin siellä jonku aikaa. Istuin J vieressä ja mun kännykkään sato viestejä, että: ''Iske se (; (;((;;;(;;'' haha. Koitin vähän kommunikoida siinä ja ehotin sille juomien vaihtamista, mutta sen jälkeen ei sitten oikein tapahtunut mitään.
KUNNES
Mulle tulee ehdotus mun ystävältä: ''Lähe säki Kannukseen!''
Mä mietin. Voinko mä tehdä sen? Oonko ihan kamala jos nyt lähen?
Sitten mä ajattelin: Vitut, mä oon nuori ja mä kadun jos en nyt lähde. Ja ihan kiva että lähdinki.
Koko menomatkan mä istuin J:n sylissä.
Kaikki oli okei, mutta kunnes me päästiin tän J:n asuntolan huoneeseen, niin mulle iski ehkä pieni paniikki.
Mä olin tuntemattoman pojan kanssa kahdestaan. Mä en ollut aivan varma mitä se musta ajatteli, mutta sen tiesin, että mä olin ihastunut siihen. Se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä, mutta rakkauden tilalla vaan ihastus.
Mä sitten tunnustin heti alkuun olevani todella ujo.
Mutta mä oikeasti hämmästyin itsestäni, että mä oikeasti kykenin juttelemaan pojan kanssa ja vielä tosi luontevasti. Mulle on aina ollut ylitse_pääsemättömän vaikeaa jutella pojille. Mutta J:n kanssa se oli helppoa. Mä pystyin olla alusta alkaen oma itseni.
Kaksi tuntia meni nopeasti ja oltiin juteltu kaikennäkösestä. Sitten se otti mua kädestä kiinni. Sydän hyppäs.
Ensimmäinen suudelma, mä olin myyty.
Jäin tietenkin sitten yöksi sinne, sillä millä mä nyt olisin klo 5 aamuyöllä päässyt takaisin Kaustiselle.
Musta oli ihana nukkua pojan kanssa, vieläpä noin huomaavaisen kanssa. Sain jopa hyvän yön pusun päälaelle. Ei kukaan ole koskaan tehnyt mulle niin. Ei kukaan ole koskaan ollut mulle niin hellä.
Mä nukahdin tosi onnellisena sen kainaloon.
Aamulla herättiin ekan kerran yhtäaikaa. Pusu poskelle ja huomenen toivotus sai mut hymyilemään.
Sitten kännyköiden pikatsekkaus ja takaisin nukkumaan. Mä heräsin ennen sitä. Mä katselin J:tä kun se nukkui ja olin siinä sen kainalossa. Silloin mulle tuli sellainen tunne, että tähän mä kuulun. Tähän mä haluan jäädä. Mulla oli tosi turvallinen ja hyvä olo.

Tuon yön jälkeen meni jonku aikaa, ennen kun uskalsin laittaa viestiä fbssä J:lle. Mä ajattelin, että sitä varmasti kaduttaa ja se ei halua enää nähdä mua. Mutta mun iloksi se vastasikin tosi iloisesti ja kyseli mun kuulumisia. Pari päivää juteltiin, mutta tosi vähän. Ja se olin minä, joka ne kaikki alotteet teki.
Mutta mun tuurilla tietenkin laitan viestiä sille yksi kaunis päivä ja siihen ei koskaan vastattu.
Kerran sen jälkeen J oli ollu Kaustisella, mutta ei tietenkään tullu sisälle asti.
Mun ystävälle sitten J oli sanonut, että ei ollut vastannut mun viestiin, sillä oli huomannu viestin pari päivää sen jälkeen kun mä sen lähetin. Harmi vain, että mun on jotenkin vaikea uskoa tuota.
Samana iltana kun laitoin sen viestin, niin siihen viestin alapuolelle tuli lukemaan, että ''nähty kello 19.00'', pari tuntia sen jälkeen kun mä laitoin mun viestin. Ja eihän sitten varmaan tullut mieleenkään, että aina voi laittaa viestiä vaikka jälkeenpäin huomaakin..



J:n jälkeen mä oon koittanut epätoivoisesti löytää jotain poikaa, jotta voisin unohtaa sen.
En mä sitä aluksi ensin tajunnut, mutta mun sisko sai mut sen tajuamaan eilen. Tähän liittyykin sen maanantainen tapaaminen yhden pojan kanssa. Se vaikutti mukavalta ja oli ihan söpö, kuvittelin että voisin ihastua siihen, mutta halusinkin ihastua siihen vain siksi, että unohtaisin J:n. Mä oon kamala ihminen.
Mutta koitan nyt oikeasti päästää irti tuosta J:stä. Aion jättää pojat nyt hetkeksi ja keskittyä muihin asioihin.

Ja joo, mun piti tehdä tää postaus jo eilen, mutta mulle iski aivan tappoväsy ja oli pakko mennä nukkumaan.
Mä lupaan, että en enää koskaan lupaa mitään, sillä en osaa pitää mun lupauksia.

Mutta tällainen poikapostaus nyt tuli. Pientä avautumista ja muistelua.
Täytyy myöntää, että mulla oli itkukin tuloillaan tuota loppupäätä kirjoittaessa.
Harmittaa niin älyttömästi.

Mutta ehkä mä vielä joskus löydän sen oikean, joka haluu olla mun kanssa mun koko loppuelämän.

Kilometripostaus on nyt kirjoitettu. Anteeksi kirjoitusvirheet.
 Seuraavaan kertaan, heippa!

<3: Nea








perjantai 31. tammikuuta 2014

Viikon tapahtumia

Mulla on ollut ihan älyttömän kiireinen viikko. Meillä on koeviikko, mutta vaikka mulla ei olekaan ollut kokeita niin silti sitä tekemistä on aina löytynyt. Tiistaina mulla oli kokeen tilalla vapaata, joten nukuin pitkään. Keskiviikkona sitten meillä oli tupla_vanhojentanssitreenit ja tuli kyllä tarpeeseen. Torstaina sitten oli uskonnon koe, mutta sekin oli soveltava ryhmässä tehtävä koe, eli meillä sai olla koneet, kirjat ja muut materiaalit esillä ja tehtiin yhteistyötä. Tänään olin sitten saikulla päänsäryn vuoksi, eikä mulla olisi ees ollut koetta. Nyt sitten kuumotellaan mun matikka 5 ja 6 kokeita, jotka sattuu olemaan peräkkäin, maanantaina ja tiistaina, ja matikka ei ole koskaan ollut mulle mikään helppo aine. Mutta kyllä sitä motivaatiota on tullu opiskeluun, sillä tämän jälkeen mulla ei oo enää lukion aikana koskaan matikkaa!

Maanantaina äiti kysy multa, että jos haluan, niin voitais lähteä käymään Kokkolassa vähän shoppailemassa vanhoihin koruja ja muuta mitä tarviin. No korut löysin, kaula- ja korvakorut sekä tiaran, mutta kaikki muu jäi vielä uupumaan, joten siksipä suunnitelmissa olisi kysyä, että käviskö iskä mua pyöräyttämässä vähän kaupoilla tiistain jälkeen kun on tuet tullu. Muuten on aina mun tuuria, että kun on tarkat suunnitelmat mitä mun pitää ostaa ja rahaa ei ole ylimäärästä, niin tietenkin just sillon ginan pitää olla täynnä kaikkia ihania ja tyttömäisiä vaatteita... Murr. Haikein mielin lähdin sieltä kun en voinut kotiuttaa paria aivan ihanaa vaatetta.
Pikaisten shoppailujen jälkeen kävästiin vielä hesessä syömässä ja ajeltiin takaspäin.

Tuohon maanantain iltaan liittyy vielä yksi asia, mutta siitä ajattelin kertoa vasta kun kirjoitan postauksen pojista. Aattelin siis tosissani toteuttaa sen. Ehkä jo tänään tai huomenna.

En mä oikeastaan muuta fiksua ole tehnyt, no kävin yhdessä konsertissa.
 Mutta silti tuntui, että aikaa ei ollut sen verran, että olisin yhden postauksen saanut tehtyä.

Harvinaisen tylsä ''tällaisia asioita olen tehnyt viikolla''- postaus.
Mutta näistä asioista mä tykkään kirjoittaa ja kertoa.

Lisäksi muuten mä oon ajatellut, että tekisin sellaisen esittelypostauksen itsestäni, jos nyt sattuis että joku aivan musta tietämätön ihminen eksyy lukemaan tätä blogia.
Eli siis jos mulla nyt riittää puhtia, niin tän yön aikana tulee kaksi postausta vielä. En malttais jättää mitään huomiselle. Nyt pääsin tähän kirjoittamisen makuun, niin en osaa enää lopettaa.

Hihi, joo siirryn seuraavan postauksen kimppuun!

<3: Nea




lauantai 25. tammikuuta 2014

Ensimmäinen

Monen tunnin uurastus on viimein ohi! Sain kuin sainkin tän blogin valmiiksi itse kahdessa illassa ja täytyy kyllä sanoa, että on tullut vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Muutamia kirosanojakin.
Eilen välillä mun bloggeri kaatui ja kaikki mitä olin tehnyt blogin eteen, niin katosi kuin tuhka tuuleen. Mutta pääasia on nyt se, että TÄMÄ ON VALMIS.

Mulla on ollu koko tän viikon ajan kauhea hinku kirjoittaa blogiin, mutta nyt kun viimein voin, niin tuntuu ettei tää sujukaan. Oon vielä vähän ruosteessa. Mutta eiköhän tää tästä!

Pitäis varmaan jotain kuulumisiakin kertoa. Näin yleisesti mulla menee aika hyvin, koulu sujuu nykyään paremmin (yhden rehtorin sekä tutorin kuumottelukeskustelun takia ja kuraattorin tapaamisen takia..). Teen jopa läksyt ja oon ollu tunneilla mukana. Nykyään on myös ihan mukava mennä kouluun, ei tuu sitä kauheata ahdistusta enää ja ihan kohtuu mielelläni nousen aamulla sängystä, joskin vähän turhan myöhään.
Vanhojentanssit lähestyy kovaa kyytiä, jes! Mulla on mekko ja kengät hommattuna, mutta kaikki korut, tekoripset sun muut puuttuu. Joten tässä joku päivä pitäis suunnata kohti Kokkolaa maman kanssa.
Tanssit sujuu ihan ok, pientä hiomista vielä niin hyvä tulee! 

Poikarintamalla taas... No ei mitään uutta eikä jännää.
Vähän aikaa sitten meinas olla yks pienen pieni säätö, mutta sekin nyt jotenki vaan kuoli pois. Harmi.
Mulla olikin tässä mielessä, että tekisin postausta liittyen poikiin tai sillain. Saa nyt nähdä, että saanko sitä koskaan kasaan. Aihe on mulle jotenkin aika vaikea tavallaan, kaikki jutut kun on mennyt perseelleen tai sitten suhteet tai siis suhde ei ollu täysin normaali. Voisin vähän omia kokemuksia ja tuntemuksia kirjotella. Tätä edellistäkään juttua/säätöä en oo oikein purkanut kunnolla kenellekään, niin tänne nyt ehkä voisin purkaa.
En kuitenkaan lupaa mitään.

Mä muuten vasta äsken löysin jostain ihmeen syystä täältä koneelta mun entisen kännykän (rip :< hukku vessanpönttöön..) kuvia ja päätin nyt pari selfietä laittaa : D Kuvat on siis joskus alkusyksystä ehkä?





 Tosissaan, mulla on vain käytössä mun samsung galaxy s2 plussan kamera, niin kuvien laatu ei ole mikään maailman paras. Nää kuvat on ihan älyttömän huonolaatuisia, sillä nää siis on otettu mun vanhalla kännykällä.

Eiköhän tässä nyt ole tarpeeksi sisältöä ensimmäiseksi postaukseksi.
Toivottavasti saisin uutta tekstiä mahd. pian, huomenna mulla on koulua alkaen klo 11, joten en huomenna ehdi postailla. Siispä maanantaina ''nähdellään'' luultavasti!
Ja mä muuten hartaasti toivon, että monet teistä, jotka ootte lukijoina mun edellisessä blogissa, siirtyisitte tänne lukijoiksi! Olis vähän mukavempi kirjoittaa, kun tietää että edes muutama ihminen lukee..
Mutta nyt mä meen pakkailemaan, heippa!

<3: Nea